Rontti ja Mimmi

Geroshine Bruno ja Glace Cherry Ursa Major

Mimmi harrastaa

Mimmi on pyörinyt harrastuskentillä ihan pikkuisesta asti. Mimmi on aloittanut harrastuksensa agilitystä, johon se sai ensikosketuksensa 13 viikon iässä. Alkuun Mimmin treenit koostuivat lähinnä "isoveli"-Rontin harjoituksien seuraamisesta, hälinään totuttelemisesta, leikkituokioista ja namin metsästyksestä Rontin treenien välissä. Putkea, puomia, pujottelua, pussia ja ohjauksen seuraamista Mimmi pääsi opettelemaan myös hyvin  nuorena. Esteiden ja varsinaisten ohjausten opettaminen aloitettin heti, kun Mimmi oli saanut mielikuvan agilityhallista, että siellä tehdään ohjaajan kanssa jotain kivaa. Siihen ei kauaa mennyt, koska Mimmi oli tulostaan asi ollut hyvin laumaviettinen pikkuotus, joka ei kauas omistajastaan jäänyt lenkilläkään, kunnes kipitti taas kiinni.

Mimmi kisasi ensimmäisen kerran möllikisoissa ollessaan n 10kk vanha ja sen jälkeen satunnaisesti silloin tällöin. Ihan hienosti neiti osaa ja kestää kisapaineet, mutta ohjaajalla on ollut suuria vaikeuksia ohjata Mimmiä, joka on aivan erilainen kuin Rontti. Ensimmäiset viralliset kisat  Mimmi koki kesällä 2007 Vöyrillä Agirodussa. Mimmi kisasi kolme kisaa joista hyl, 5,85 ja 0 KUMA:lla, palkintosijatkaan eivät olleet kaukana tuloksen saavuttaneissa radoissa, olisiko ollut 4. ja 5.

Mimmi todennäköisesti kisaa vielä loppuvuodesta 2007 ja varsinaista kisauraa vasta kehitellään. Pitänee kai myös mainita Mimmin suuresta saavutuksesta agin parissa jo näin alku-urallaan, Mimmi nimittäin voitti TSKK:n seuranmestaruuden 2007!


Mimmi mimmimäisellä ilmeellään kepeillä. Kuva: Kuvapalvelu Haukkuvat
Mimmin möllivoittorata agilityssä 6.3.2007 (Mimmi 1v3kk)

Mimmin ehdoton ykköslaji on söpöily! Niinpä se on hurmannut monessa Matchissa ja pentunäyttelyssä. Epävirallisista match showsta mieleenpainuvin on kun Mimmi 5kk kääri hihoihinsa koko potin ollen BIS. Mimmi oli ihan puhki, kun kerta kerran jälkeen joutui aina vaan esiintymään uudestaan ja uudestaan, mutta kyllä se nauttikin, kun sai olla huomion keskipisteenä! Pentunäyttelyitä kierrettiin Mimmin kanssa Somerolla, Raumalla, Salossa, Kouvolassa, Heinolassa ja Kuopiossa, niistä Mimmi oli 4xROP-pentu, 1xVSP-pentu ja jokaisesta näyttelystä Mimmi söpöili itselleen KP:n. Viralliset näyttelyt aloitettiin 2007 Porissa ja kesällä Kouvola ja Heinola reissulla. Taskussa Mimmillä on nyt kolmen näyttelyn jälkeen 2xEH, 1xERI, jonka kanssa saatiin myös SERTI! Seuraavan kerran Mimmi osallistuu näytelmiin varmaankin vasta kesällä 2008.





Mimmi on alkanut pyörähdellä myös koiratanssia. Neidillä ei ole vielä yhtä kattavaa temppuvalikoimaa kuin "isoveljellään", mutta intoa riittää namin perässä hääräämiseen. Joten kun aikaa löytyy riittävästi, niin ehkä tuosta neidistäkin tulee melkoinen pyörähtelijä vielä!

Tässä video Mimmi alkumetreistä koiratanssissa ja onpa loppuun eksynyt pätkä Ronttiakin:



Tänäkeväänä on tarkoitus aloittaa satunnaiset spurtti-treenit vieheen voimin. Molemmat nauttivat vieheenperässä juoksemisesta ja tässä Mimmin näyte viime vuoden Mansen Murressta (2007), jossa pikkuruinen Mimmi teki westieiden nopeimman ajan!



Video Mimmin viehetreeneistä vinttikoirien radalla Vätissä 26.8.2008. Mimmi painelee kuin pieni eläin ! Ensimmäinen laji jossa neidillä ei ole aikaa heilutella häntäänsä vaan painelee täysillä 

Mimmi on TOKOillut vuoden 2008 kesästä vähemmän tavoitteellisesti ja nyt kevällä 2009 on ollut kaiken muun ohessa saada aikaiseksi neidille edes joten kuten kuntoon ALOn liikkeet. Vielä ei liikkeet olleet läheskään valmiita, tai ainakaan sellaisia, millaiseksi ne haluaisin, mutta Mimmi kävi korkkaamassa virallisen TOKOuransa Inkoossa 25.4.2009. Samassa kokeessa pidettiin westieiden TOKOn rotumestaruus ja pitihän sinne osallistua, kun kerran päästiin Rontin siirryttyä avoimeen luokkaan. Ainoa mistä olin varma oli se, että neiti pysyy kehässä ja tekee yhdessä asioita, mutta se mitä tehdään, niin on eri asia ;) mm maahan menoa tarjottiin kovasti, kun sitä ollaan treenailtu viimeaikoina erityisen paljon kun vielä hetki sitten maahan ei voinut muka mennä ollenkaan jne. Mimmimäisen vaatimattomaan tapaan neiti päätti kuitenkin ottaa tulokseksi ALO1:n ja sijoittui samalla myös rotumestaruudessa toiseksi.